Vapaaehtoistöissä Hiroshimassa / Osa 2: Arki
Kotikatu kuukauden ajan.
Leiriltä matkustin shinkansen-luotijunalla Hiroshimaan, jossa asuin ja työskentelin kuukauden mielenterveyskuntoutujien keskuksessa.Arjen rytmi oli selkeä. Aamut levättiin, söimme yhdessä lounasta pitkän pöydän ääressä, iltapäivisin oli ohjelmaa zumbatunneista keramiikkaan. Viimeisenä oli vuorossa yhteissiivous, jossa jäin kaikkien jalkoihin. Siivoamistaidot saattoivat olla peräisin jo lapsuudesta, sillä Japanin kouluissa ei kuulemma ole siivoajia. Lapset hoitavat siivoamisen oppiakseen kunnioittamaan ympäristöään, mikä kertoo paljon japanilaisesta yhteiskunnasta.Asuin keskuksen ylimääräisessä huoneessa ja elin sen arjessa mukana. Välillä järjestin omia aktiviteetteja. Esittelin Suomea ja opetin tekemään suomalaista kalakeittoa, munavoita ja korvapuusteja. Autoin keskuksen markkinoinnissa. Päivitin Facebookia sen minkä kielitaidoltani kykenin (eli varsin vähän) ja kuvasin keskukselle markkinointivideon.
Kuten olin pelännyt, kukaan keskuksessa ei juuri englantia puhunut. Istuin jatkuvasti tilanteissa, joiden keskustelusta ymmärsin korkeintaan avainsanat. Välillä se nauratti, välillä itketti. Kun en ymmärtänyt puhetta, kuuntelin ainakin japanilaisten tapaa kuunnella: lähes joka lauseen välein tulevia aizucheja: "niinkö", "mmm", "jaa jaa"-ynähdyksiä. Niissä oli puhujasta riippuen monenlaisia sävyjä. (Välillä koetin napata niitä omaan puheeseeni. Useimmiten onnistuin valitsemaan väärät ja sain hassuja katseita - ilmeisesti nuori nainen ei puhu samalla tavalla kuin vanha nainen saati sitten nuori mies.) Opin sietämään tylsyyttä, kun en kehdannut kaivaa puhelinta esille heidän seurassaan. Vaikka kuntoutujat toki räpläsivät älypuhelimiaan suurimman osan ajasta.
Palkitsevinta oli päästä turistimuurin ohi syvemmälle japanilaiseen yhteiskuntaan. Nähdä karaokebaarin humalahakuiset keski-ikäiset sedät, jotka lauloivat iskelmää kyynel silmäkulmassa. Joutua evakuoiduksi rankkasateiden alta temppeliin, jossa nunna opetti minua kokkaamaan ja tekemään kalligrafiaa. Tai setviä arkisia asioita - mitä tehdä, kun olet yksin keskuksessa kaikkien lähdettyä jo kotiin, ja yhtäkkiä olohuoneesta huutelee postimies paketin kanssa?Onnistumisen hetkiä oli, kun ensimmäisen kerran pystyin kommentoimaan normaalitempoista keskustelua ja kun osasin selittää elekieli-Japani-englannilla Suomen yhteiskuntajärjestelmästä.Mutta ehdottomasti parasta oli saada elää hetken ihan toisenlaista elämää, hyvine ja pahoine puolineen. —Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!