Japanilaista kasvisruokaa eli buddhalaismunkkien shōjin ryōri
Japani ei ole varsinaisesti kasvissyöjien ruokataivas. Inari-sushia ja maki-rullia toki löytyy combineistakin, mutta liha, siipikarja ja merenelävät dominoivat ruokalistoja. Keitot on useimmiten keitetty lihaliemeen tai kalapohjaiseen dashiin. Merenelävien suuntaan joustamalla (kuten itse Japanissa teen) voikin moninkertaistaa ruokavaihtoehtonsa. (Vaikka varmasti vahingossa söin välillä lihalientä. Ignorance is a bliss...)Yhdessä ihmisryhmässä kasvisruoka pitää kuitenkin pintansa jopa Japanissa. Buddhalaismunkkien perinteinen ruokavalio, shōjin ryōri, nimittäin koostuu pelkästään kasvikunnan aineksista.
Shōjin ryōri -ruokavalion perusteena on ”viiden sääntö” - makea, kirpeä, suolainen, karvas ja umami. Tavoitteena on tasapainoinen, terveellinen ruoka, joka tukee munkkien meditaatiota.
Ruokavalion isossa osassa ovat soijapohjaiset tuotteet, kuten tofu, abura-age (inari-sushista tuttu makea friteerattu tofu), koya-dofu (kuivattu tofu) ja natto (fermentoidut soijapavut). Tyypillistä on myös vehnägluteiinista valmistettu fu ja konjak-kasvista valmistettu gelatiinimainen konnyaku. Osa keittiön aineksista vaihtuu sesongin mukaan - kesällä tomaatteja ja munakoisoa, syksyllä bataattia, talvella juureksia ja daikon-retikkaa.
Helpoiten japanilaisen kasvisruoka-aterian ääreen pääseekin buddhalaistemppeleissä. Esimerkiksi Kioto on hyvä paikka shōjin ryōrin maistamiseen, samoin temppelivuori Koyasan. Myös Osakasta ja Tokiosta voi tuurilla ja googlettelemalla löytää sopivan ravintolan - shōjin ryōrista kun ovat kiinnostuneet myös terveysintoilijat.Shōjin ryōrin tuli itselleni eteen Kiotossa vähän sattumalta. Kultaisen temppelin (Ginkaku-ji) jälkeen menin viereiseen Ryōan-jiin, jossa oli kaunis zen-kivipuutarha (kuvassa). Lounasaika alkoi lähestyä ja aloin juuri miettiä, minne veisin itseni syömään.
Mutta sitten törmäsin temppelin puutarhassa kylttiin: Saigen-in Tofu Restaurant. Hihkuin itsekseni. Oliko tämä nyt sitä buddhalaismunkkien ruokaa?Oli ehdottomasti päästävä maistamaan.
Ravintolaan mentiin portista pienemmän puutarhan läpi. Oli autiota, kuului vain puutarhan puron solinaa. Jätin kenkäni niille varattuun lokerikkoon ja soitin ovikelloa, kysyen ovatko he auki. Kohtelias japanilainen tarjoilija avasi liukuoven viileään tatamilattiaiseen ravintolaan, jossa ei ollut lisäkseni ketään ja antoi valita paraatipaikan - pyöreän pöydän ikkunan edestä.
Näkymä puutarhaan oli lumoavan kaunis ja rauhoittava. Viihdyttävämpi kuin yksikään kirja tai älypuhelimeni feed.
Tarjoilija suhtautui minuun aavistuksen jäykästi, mutta näytti ilahtuvan, kun tilasin kokonaisen lounassetin (n. 25€). Ensimmäisenä pöytään tuotiin kastikekippo, jonka pinnalla kellui seesaminsiemeniä. Japanilaisissa ravintoloissa tuodaan usein pöytään aluksi pieni tervehdys, joten kuvittelin tämänkin olevan joku sellainen - vaikka vahva terveyskeitto.
Kastike oli hyvää yksissäänkin ja ehdin maistella sitä hyvät määrät, ennen kuin järkyttyneen näköinen tarjoilija toi luokseni lisää ruokaa ja paljasti asian oikean laidan.Settiin kuului paljon erilaisia asioita, joista harvaa tunnistin. Tsukemono-pikkelsejä, keitettyä pehmeää tofua, lähestulkoon makean leivosmaisia suupaloja, merilevää. Maut olivat mietoja, mutta hienostuneita ja herkullisia.
Syödessäni ravintola alkoi täyttyä japanilaisvieraista, jotka katselivat minua aavistuksen kummastellen. Ehkä buddhalaisruoka oli Japanin vastine sille, että turisti popsisi Lapissa poronkäristyksen sijaan poron palleja?
Hymyilin itsekseni, tuijottelin puutarhaan ja nautiskelin erilaisista mauista.
Uskon, että sen aterian buddhalaistemppelin puutarhassa muistan vielä pidemmän aikaa.
Lue lisää
Vinkkejä Japaniin matkustamiseen, kulttuurishokkiin ja kaikkeen siltä väliltä