Pieniä hetkiä Japanissa, jotka sulattivat sydämeni

Se, kun olet mielenterveyskuntoutujien kodissa vapaaehtoistöissä Hiroshimassa. Ujo kuntoutuja, joka ei aluksi uskaltautunut edes katsomaan silmiin, rohkaistuu muutaman viikon päästä tuomaan tuliaiseksi maistiaisen eilen leipomastaan matchakakusta.

Se, kun karaokessa muutaman enemmän kuin muutaman nauttinut japanilaismies laulaa rakkauslaulua silmät kyynelissä.

Se, kun lisko lyllertää häntä heiluen pitkin ikkunaa, pyöreä valkoinen vatsa taloa kohden.

Se, kun olette töissä riisipellolla vapaaehtoisnuorten porukalla syrjäisellä maatilalla ja kylän obaasanit, vanhemmat isoäitihenkiset naiset, tulevat tuomaan virvokkeita. He kehottavat tekemään töitä ahkerasti, "gambatte kudasai", ja kertovat miten ihanaa on nähdä nuorta voimaa autioituvassa kylässä.Se, miten illalla joku huutaa "täällä on tulikärpänen!" ja kaikki ryntäävät ulos katsomaan.

Se, kun Hiroshiman pomoni kantaravintolan omistajan japanilaiset lapset yrittävät opettaa minulle kanjeja. He korjailevat hiragana-tekstejäni, joissa saken ansiosta yo:t ovat muuttuneet yu:ksi.

Se, kun moderni nunna ottaa sinut asumaan rankkasateiden ajaksi kotiinsa. Se sijaitsee buddhalaistemppelin yläkerrassa, siellä on futonit pedattu valmiiksi ja lahja odottamassa. En osaa kiittää tarpeeksi, etenkään kun ohjelma pistää vielä paremmaksi - munkki opettaa minulle ruoanlaittoa kädestä pitäen, soittaa surullisen laulun perinteisellä koto-kielisoittimella ja ottaa esiin kalligrafiavälineistönsä.

Se, kun tuntematon japanilainen obaasan alkaa bussipysäkillä nyppiä mustasta neuletakistani vaaleita irtohiuksiani.

Se, miten erilaiselta kohtaamiset muiden ihmisten kanssa tuntuu tällä maailman laidalla. Törmään mm. saksalaiseen sosiologiin, jenkkityttöön, joka on fanittanut teininä samoja bändejä kanssani ja puolalaiseen valokuvaajaan, joka kuvaa Jeesus-teemaisia esineitä.

Japanissa tuntee olonsa välillä ulkopuoliseksi, joten tuntuu tosi hyvältä jakaa se ulkopuolisuuden tunne jonkun kanssa, edes hetken verran.

Se, kun pidän huoneeni ikkunaa auki, ja kuulen ulkona jonkun laulavan pyöräillessään kotiin.

Se, kun asuntolan yrmy yövartija vastaa kumarruksiini pienellä hymyllä ensimmäistä kertaa.

---Hetket koettu matkoilla 2018 ja 2019. Kuvat viime kesältä Kiotosta, koska Kioto nyt on aina vaan ihana.---

Lisää tunnelmia ja kohtaamisia Japanista:

Postikortteja Japanista: Kalmari

Postikortteja Japanista: Tatuointi

Postikortteja Japanista: Kodinhoitoa

Asioita joita rakastan Japanissa, osa 1

Asioita joita rakastan Japanissa, osa 2

—Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!

Previous
Previous

Kahdeksas viikko Japanissa / mitä kuuluu oikeasti -haaste

Next
Next

Tokion kaupunginosaoppaat: Yanesen eli Yanaka, Nezu ja Sendagi