Asioita joita rakastan Japanissa, osa 2

Ruokaa.

Ostatpa mitä tahansa, on todennäköistä että se on parempaa ja tuoreempaa kuin Suomessa. Olipa kyseessä sitten vain keitetty riisi, pitkän kaavan illallinen lukuisine kippoineen tai juna-asemien persikanlehtiin käärityt uskomattoman mehukkaat sushit - nam! 

Japanilaisten tapaa kuunnella.

Ei ole olemassa kohteliaampaa kuuntelutapaa, kuin ilmaista kymmenen sekunnin välein kuuntelevansa. Se voi olla innokas nyökkäys, ”hai” - kyllä tai sanallistettu reaktio: ”soo desu ka” - ai niinkö.Välillä reaktiot olivat hassujakin. Monella kuuntelua ilmaisee sarja outoja ynähdyksiä, jotka kuulostavat länsimaisiin korviin siltä, että niiden luontevampi paikka olisi makuuhuoneessa. 

Automaatteja.

Ärsyttävät kymmenen jenin kolikot, joita ei kehtaa kassalla kaivella, voi vaihtaa rauhassa automaatin välityksellä kylmään vihreään teehen. Puhumattakaan pelihallien avaimenperä/figuuri/krääsä-maateista, joissa kone arpoo käyttäjälle yhden pallon muutamasta eri vaihtoehdoista.Kuinka monta kertaa samaa automaattia kehtaa pelata uudelleen, jotta varmasti saisi toivomansa figuurin…? 

Luotijunia.

Ne näyttävät sympaattisilta, futuristisilta ankeriailta. Maisemat vilisevät ohi, liike on niin tasaista että ikkunan muovitasolla voisi saada kolikon pysymään pystyssä. Jinglet soivat jokaisen aseman kohdalla ja konduktööreillä on hienot uniformut. Eväitä ei kannata unohtaa, koska täällä niiden nauttiminen on sallittua.Puhumattakaan ihan käsittämättömästä jalkatilasta, jossa voi laittaa eteensä ylipakatun rinkan ja jalat mahtuvat silti kyytiin.Jos ei olisi kukkarosta kiinni (ja se muuten on, koska yksi suunta Osakasta Hiroshimaan kustansi noin 10 000 jeniä), en muulla tavalla matkustaisikaan.  

Yksityiskohtia.

Yhteensointuvista mutta erilaisista pikkukipoista tarjoiltavia ateriakokonaisuuksia, joissa jokainen ruokalaji on aseteltu esille tiettyyn kulmaan. Tuulessa heiluvia riisipaperilamppuja, joihin kirjoitettuja kanjeja en ymmärrä. Tarkasti aseteltuja koristeellisia hiussolkia pitkissä hiuksissa. Kimonoon kuuluvan obi-vyön kerroksia. Silkkisen haorin kaunista vuorikangasta. Lähiössä jalkakäytävän vieressä kukkia istutuksia ei-kenenkään maalla. 

Itsestäänselvyyksien ei-itsestäänselvyyttä.

Vitsi kuuluu, että vanha shintolainen loitsu helteen karkoitukseen on hokea kymmenen sekunnin välein: ”atsui desu”, on kuuma. Kun lämpömittari kohosi kolmenkymmenen asteen puoleenväliin, vitsi heräsi eloon.Ruokapöydässä itsestäänselvyyden hokeminen toistui joka ruokalajin kohdalla - ”oishii desu!”, herkullista. Mutta ruokapöydässä, lempipaikassani, koin myös oivalluksen - yhdessä kokemuksen jakaminen ja sen ääneen sanominen sai ruoan oikeastaan maistumaan vieläkin herkullisemmalta.Ehkä helteen epämukavuuden tunnustaminen sai helteen oikeasti tuntumaan siedettävämmältä, kun kärsimys jaettiin yhdessä. 

Kuulutuksia.

Asemien kohteliaan huolehtivat kuulutukset muistuttivat pitämään tavarat mukana. Ja jo lentokentällä kovaäänisistä kuului "tadaima", tervetuloa kotiin.Sitä ei ehkä oltu kohdistettu minulle, mutta se puhutteli silti. > Japanissa rakastamieni asioiden osa 1 täällä.