Viides viikko Japanissa: on siis kevät

Viidennellä Japani-viikolla ihmettelin sääilmiöitä, kaipasin luontoon ja kuvasin kukkia.

Huhtikuun lopun sää alkaa tuntua Suomen kesältä. Lehdet ovat putkahtaneet puihin kuin vahingossa ja atsaleat ovat täydessä kukassa. Japanilaiset ovat vielä paksuissa vaatteissa, kun minä hikoilen kevyessä paidassa ja hameessa. Alan jo nyt haaveilla viuhkasta.

Mutta sitten sää viilenee, olen onnellinen paksusta neuleestani ja trenssistä. Bongaan saman päivän aikana japanilaisten päällä hämmentävän monta paksua untuvatoppatakkia. Suomen säätiedotuksessa lupaillaan Tokiota lämpimämpiä lukemia.Ihmettelen, miten vierasta on kokea kevät aivastelematta! Siitepölyt taitavat olla täällä erilaisia kuin Suomessa, eivätkä ne ärsytä nenääni. (Onneksi en mennyt Hokkaidolle vaihtoon, sieltäkin löytyy koivuja.)

Koetan harjoitella kulkemaan Tokion metrolla katsomatta karttaa. Alan oppia taktikoimaan linjojen vaihtamisella niin, että säästän rahaa kävelemällä pysäkiltä toiselle tai valitsemalla enemmän kiertävän hitaan linjan. Toisaalta omalle ajalle ja vaivalle pitäisi välillä osata laskea budjetti!

Usein lost in translation -hetket turhauttavat, mutta onneksi jotkut niistä naurattavat. Tilaan liukuhihnasushipaikassa itsevarmasti minulle ja kaverilleni asari jiru -misokeittoa, jossa on simpukoita. Saamme sen sijaan kaksi olutta - asahi biru kun kuulostaa hieman samalta. Sushikokit tuijottavat meitä vähän hämmentyneenä, kun meinaamme tukehtua nauruun.

Tajuan nauravani ensimmäisen kerran kunnolla sitten Tokioon tultuani. Se vetää hetkeksi haikeaksi – ja kaipaamaan läheisiä Suomessa.

Välillä mietin sitä, miten ensimmäisellä Tokion reissullani Japani tuntui niin äärimmäisen mystiseltä. Kulttuurin ja tapojen salakieleltä, jota en koskaan uskonut pystyväni ymmärtämään. En ymmärrä siitä vieläkään kuin korkeintaan palasia, mutta mitä enemmän olen alkanut ymmärtää, sitä vaikeammalta tuntuu kirjoittaa Japanin kulttuurista mitään. Voin raportoida matkakohteistani vaivatta tai ladella nippelitietoa. Mutta jos pitäisi kuvailla suhdettani tähän maahan, vastaaminen muuttuu joka päivä hankalammaksi.

Kaipaan luontoon, joten suunnittelen päiväretkiä. Varaan toukokuun loppuun viikonloppureissun itselleni Hakoneen. En ole käynyt siellä vielä koskaan, mutta odotan jo nyt luontomaisemia ja museoita. Haluan tietää, miltä tuoksuu vulkaaninen maa.

Asuntolaelämä sääntöineen tuntuu välillä kuristavalta, joten tykkään lähteä iltaisin pois kotoa, ilman sen kummempia suunnitelmia. Käyn Ikebukurossa Sumikkogurashi-lelukaupassa ja Pokèmon-keskuksessa (terkkuja vaan tältä melkein 27-vuotiaalta). Selailen mangoja Akihabarassa ja löydän Aki-Okan aseman alta vahingossa täydellisen tuliaisostos-kauppahallin, nimeltään Chabara. Sieltä bongaan ekaa kertaa Tokiossa buddhalaista kasvisruokaa tarjoilevan ravintolan. (Shojin ryori-kokemuksistani Kiotossa täällä.)

Golden Week alkaa, eli paikallinen loma, johon on yhdistetty kasa erilaisia juhlapäiviä. Tänä vuonna se on keisarin vaihtumisen takia erityisen pitkä. Käyn TeamLabin museossa Odaibassa ja fiilistelen Tokio Priden tunnelmaa.

Japani alkaa tuntua vähitellen arjelta. Vaikka yhä edelleen tulee vastaan hetkiä, jolloin henki salpautuu: "omg, mä oikeasti asun Tokiossa". Noita hetkiä tulee esimerkiksi kun katsoo auringonlaskua Odaibassa, josta näkee miten Tokion kantakaupungin pilvenpiirtäjien valot syttyvät illan pimetessä. Joella kulkee värikkäitä laivoja ja Rainbow Bridge valaistaan. Kaikki on vain niin hiton suurta – ja minä ihan kauhean pieni ja niin valtavan kaukana kotoa.

Aiempien viikkojen kuulumiset:

Ensimmäinen viikko Japanissa / asioita, joita olin unohtanut

Toinen viikko Japanissa / byrokratiaa ja asuntolaelämää

Kolmas viikko Japanissa / huimausta ja uusia painajaisia

Neljäs viikko Japanissa / taidekouluarki alkaa

Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!