12. viikko Japanissa / asioita, joita ei jää ikävä

Kolmen kuukauden rajapyykki Tokiossa on tullut täyteen. Tällä viikolla mietin kulttuurishokkijuttuja ja sopeutumista.

 Japanin uutuudenviehätyksen viimeiset rippeet ovat alkaneet karista. Luulin, että sopeutumisprosessi uuteen maahan olisi suoraviivainen - ihastuksesta shokkivaiheen kautta sopeutumiseen. Mutta vaikka tavallaan olenkin sopeutunut, koti-ikävä on nostanut päätään uudella syvemmällä tasolla. Katselen kateellisena instakuvia mökkireissuista, festivaaleista ja Sodankylän elokuvajuhlilta.

Kaipaan Suomen kesää ja läheisiäni ja mietin, teinkö asiat väärin päin. Olisin paljon mieluummin karannut talveksi Suomesta ja nauttinut Suomen kesästä, rantasaunasta ja valoisista illoista. Kauhistelen jo valmiiksi pohjolan pitkää talvea ja harmittelen, etten pääse näkemään lumista Japania.

Listaan asioita, joita ei tule ikävä Japanista:

– Asuntolan lappuseinää, jossa pitää kääntää nimilapun eri värinen puoli esiin sen mukaan, onko paikalla vai ei. En meinaa millään muistaa, että pitäisi raportoida menemisistään jollekulle.

– Stressiä siitä, ehtiikö kotiintuloajaksi kotiin. Harvoin haluan riekkua kaupungilla yömyöhään, mutta tieto siitä, etten voi tulla kotiin silloin kuin tykkään, ärsyttää jo periaatteesta.

– Asuntolanaapureitani, joiden kanssa jaamme keittiön ja vessan. Erityisesti veden lorottelu turhanpäiten saa minut raivon partaalle. Koska asuntolassa käy siivoaja, montaa asukasta ei siivoaminen kiinnosta - keittiössä voi biojäteroskat heitellä ympäri pesuallasta ja suihkun seinät täyteen hiusväriä. Vessan seinät näyttävät siltä, ettei niitä ole koskaan siivottu, enkä tahdo tietää mistä niiden ruskeat tahrat ovat peräisin. Mikäköhän siinäkin on, että muiden sotkut ällöttävät paljon enemmän kuin omansa?

– Asuntolan paperiseiniä. Ikävöin hitaita aamuja viikonloppuaamuja kotikotona, jolloin voi siivota musiikkia kaiuttimista kuunnellen ja laulaa mukana. Asuntolassa kaikki kuuluu seinien läpi, enkä kehtaa hoilottaa kotona, vaikka mieli tekisikin. Harmittaa, ettei kotona voi olla oma itsensä.

– Kouluruokalaa. Vaikka joka päivä on tarjolla kuutisen erilaista ruokaa, viime viikkoina on ollut todennäköisempää, että jokaikinen vaihtoehto sisältää lihaa, kuin että yhdestä löytyisi kasvista tai kalaa. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää syödä lisukesalaatteja tai kitsune udon -keittoa, joka on hyvää, mutta alkaa tulla korvista ulos. Kaipaan Unicafea ja työpaikkaruokalaa, josta saa joka päivä edes jotain kasvisruokaa. Yritän luvata itselleni marmattaa niistä syksyllä vähemmän

.– Sosiaalisen kanssakäynnin kiemuroita japanilaisten kanssa, sitä miten mitään ei voi sanoa suoraan. Ikävä sitä, miten vapaamuotoisesti Suomessa voi kommunikoida jopa pomojen, opettajien ja vanhojen ihmisten seurassa!

– Pieniä sydänten särkymisiä joka kerta kun näen kaltoin kohdeltuja eläimiä, olipa kyseessä sitten lemmikkieläinkaupan pentuhäkit tai eläinteemakahvilat. Niitä löytyy Tokiosta kaikelle: minipossuille, siileille, pöllöille, käärmeille, chiba-koirille ja tietysti trendin aloittaneille kissoille.

– Sadepäivien rankkasadetta aamusta iltaan. Läpimärkiä kenkiä ja sukkia, jotka eivät kuiva koulupäivän aikana. Olisi fiksua ostaa kalossit tai muut vedenkestävät kengät, mutta olen liian jääräpäinen tehdäkseni sitä muutaman viikon takia. Suomessa on ihan hyvät kumisaappaat, olisinpa vain tajunnut ottaa ne tänne mukaani. (Siispä kiroilen märissä kengissä ja edellisviikon yskäkin alkaa uudelleen.)

– Aikaerosäätöä Suomeen yhteydenpidon kanssa. Kun läheiset pääsevät Suomessa töistä kotiin, Japanissa on jo myöhä.

– Omia nollasta sataan muuttuvia tunteitani. "Sä oot koko ajan eri mieltä", nauraa vaihtarikaverini, kun valehtelematta vartin sisään haukun ja hehkutan After Effectsiä. Japani herättää minussa samanlaisia joko tai -tuntemuksia. Osaisinpa arvostaa niitä positiivisempia enemmän täällä ollessani... mutta  valittaminen on hirveän paljon helpompaa suomalaiselle luonteelle. 

Viikkokysymys: Onko sinun sopeutumisprosessisi ulkomaille ollut suoraviivainen?

Aiempien viikkojen kuulumiset:

Ensimmäinen viikko Japanissa / asioita, joita olin unohtanut

Toinen viikko Japanissa / byrokratiaa ja asuntolaelämää

Kolmas viikko Japanissa / huimausta ja uusia painajaisia

Neljäs viikko Japanissa / taidekouluarki alkaa

Viides viikko Japanissa / on siis kevät

Kuudes viikko Japanissa / asioita, jotka ärsyttävät

Seitsemäs viikko Japanissa / sopeutumista

Kahdeksas viikko Japanissa / mitä kuuluu oikeasti -haaste

Yhdeksäs viikko Japanissa / kuulumiset listoina ja videona!

Kymmenes viikko Japanissa / köhää ja kouluhommia

11. viikko Japanissa / sadekausi alkaa

—Ajankohtaisimmat kuulumiset löytyvät Instagramin Storystä. Seuraa matkaani Instagramissa @iidaeli, Facebookissa Iida in Translation tai tätä blogia blogit.fi:ssä ja Bloglovinissa!